Sain eilen viestin potentiaaliselta asiakkaalta, jossa hän kysyi, voisinko tulla esiintyä ilmaiseksi heidän firmansa 15-vuotisjuhliin… Tämä herätti minut pohtimaan, miten moni ei tiedä, mitä kaikkea ammattitaikurin työ pitää sisällään. Päätin vastata kohteliaasti ja selittää, miksi ammattiesiintyjänä taikuriesitykseni eivät ole ilmaisia.
Tässä blogissa avaan tarkemmin mistä ammattitaikurin hinta oikein koostuu ja miksi en voi tarjota tätä hämmästyttävää viihdettä ilmaiseksi tai edes ”näkyvyysseteleitä” vastaan. Blogin loppuun olen koonnut myös tiivistelmän, jos et jaksa koko tekstiä lukea.
Esimerkkinä olen käyttänyt lavashow’ta 30-40min
Yksityistilaisuus kuten syntymäpäivät tai häät – 800–1600 €
Yritystilaisuus kuten pikkujoulut tai tyhy -päivät – 1000–2400 €
Ammattiesiintyjän työ ei koostu pelkästään esiintymisestä vaan se sisältää myös:
Ammattitaikurina työ vaatii vuosien intensiivistä harjoittelua ja jatkuvaa itsensä kehittämistä. Taikuuden harjoittelu ei ole pelkästään taikatemppujen oppimista, vaan siihen sisältyy esimerkiksi myös vuorovaikutustaitojen, esiintymistaidon, käsien motoriikan, psykologian ja verbaalikin hallinta.
Taikurina olen investoinut aikaa ja rahaa koulutuksiin, seminaareihin ja henkilökohtaiseen valmentamiseen. Olen arviolta käyttänyt yli 10 000 € erilaisiin koulutuksiin ja valmennuksiin kehittyäkseni entistäkin paremmaksi taikuriksi, mentalistiksi ja esiintyjäksi.
Tämä yli vuosikymmenen työ ja panostus heijastuvat tietenkin laskuttamaani taikuriesityksen hintaan, sillä asiakas maksaa myös kaikesta siitä taidosta ja tiedosta, mitä olen taikurina vuosien varrella kerännyt ja kehittänyt.
Ammattiesiintyjä on omistanut elämänsä taikuudelle ja tekee sitä päätoimisesti, mikä näkyy esitysten laadussa ja ammattimaisuudessa. Harrastaja, vaikka intohimoinen ja taitava, tekee taikuutta pääasiassa vapaa-ajallaan eikä yleensä saavuta samaa tasoa kokemus- ja varustetasossa.
Puoliammattilainen on näiden kahden välissä, tehden esityksiä säännöllisesti mutta ei päätyökseen. Satojen, ellei tuhansien, esiintymisten myötä ammattiesiintyjä on kehittänyt kyvyn hallita yllättäviä tilanteita, lukea yleisöä ja kontrolloida yleisöä. Nämä ovat kykyjä, mitä ei voi kirjoista oppia vaan tulevat kokemuksen ja esiintymistaidon kautta (yllättäviä tilanteita tulee muuten yllättävän usein).
Tämä vuosien tai jopa vuosi kymmenten aikana hiottu käytännön kokemus ja varmuus esiintymisessä näkyy taikuriesityksen hinnassa, sillä se takaa laadukkaan ja saumattoman esityksen.
Ammattiesiintyjänä pyrin karsimaan kaikki epävarmuustekijät pois esityksestä, siksi käytän pelkästään laadukasta Bosen äänentoistoa ja muita laadukkaita välineitä. Näin minimoin mahdollisen riskin äänentoiston tai muun tekniikan pettämisestä kesken esityksen ja varmistan, että jokainen esitys on teknisesti virheetön ja vaikuttava.
Näihin laitteisiin ja välineisiin kuuluvat mm. mikrofonit, kaiuttimet, valaistus ja erikoisefektit, jotka kaikki yhdessä luovat täydellisen esityskokemuksen. Näiden välineiden hankinta, huolto ja päivitys ovat merkittäviä investointeja, jotka näkyvät myös taikuriesityksen hinnassa.
Ammattitaikurina päiväni voi karkeasti jakaa kahteen:
Keikkapäiviin ja keikkojen valmistelupäiviin.
Valmistelupäiviin kuuluu esityksen suunnittelu, välineiden tarkistaminen ja huolto, esityksen harjoittelu sekä yksityiskohtien hiominen tilaisuuden teeman ja yleisön mukaan. Jokainen esitys räätälöidään vastaamaan tilaisuuden erityispiirteitä, olipa kyseessä yritysjuhlat, syntymäpäivät tai teematapahtuma.
Valmistelupäivät ovat yksi olennaisimmista osista ammattitaikurin työtä, sillä huolellinen suunnittelu ja harjoittelu varmistavat esityksen korkean laadun.
Keikkapäiväni pitää sisällään: Välineiden tarkistukseen, matkustamiseen keikalle ja kotiin, äänentoiston ja esityksen valmisteluun keikkapaikalla, itse esiintymiseen sekä välineiden purkamiseen ja pakkaamiseen. Mahdollisiin yllätyksiin ja viivästyksiin varaan myös aikaa, pyrin saapumaan keikkapaikalla aina viimeistään tuntia ennen esityksen alkua, tämä antaa minulle sopivan ajan valmistella kaiken rauhassa esitystä varten.
Tämän koko päivän omistautuminen esitykselle heijastuu myös taikurin hinnassa, sillä se varmistaa esityksen sujuvuuden, 24 h asiakaspalvelun ja asiakkaan odotusten ylittämisen.
Kun pyydät tarjouksen suoraan taikurilta, saat usein paremman hinnan, koska välityspalkkiot jäävät pois. Ohjelmatoimistot ja keikkavälittäjät lisäävät hintoihin tyypillisesti 10–40 % välityspalkkion, mikä nostaa kokonaiskustannuksia. Suora yhteys taikuriin mahdollistaa myös paremman asiakaspalvelun henkilökohtaisemmalla kommunikoinnilla ja mahdollistaa myös tarkemman esityksen räätälöinnin.
Tämä kustannussäästö ja sujuvampi viestintä tekevät suoraan taikurilta pyydetyn tarjouksen usein houkuttelevammaksi vaihtoehdoksi etenkin yksityistilaisuuksissa kuten syntymäpäivissä tai hääjuhlissa.
Tapahtuman koko vaikuttaa merkittävästi taikurin valmisteluihin ja esityksen toteutukseen. Pienemmissä tilaisuuksissa kuten 30 hengen syntymäpäivillä, esitys on usein intiimimpi ja vuorovaikutteisempi, mikä vaatii erilaista valmistautumista kuin suuremmissa tapahtumissa.
Suuremmissa esimerkiksi 300 hengen yritystilaisuuksissa, taikuri tarvitsee enemmän teknistä tukea, suurempia lavasteita ja mahdollisesti avustajia. Näiden valmistelujen laajuus ja monimutkaisuus näkyvät hinnassa, sillä suuremmat tapahtumat vaativat enemmän resursseja ja aikaa.
Ammattiesiintyjänä olen vastuussa yleisöstäni ja kaikesta siitä mitä esitykseni aikana tapahtuu. Esitykseni ja laitteistoni turvallisuus on ensisijaisen tärkeää, tämä on asia mitä en ottanut huomioon vielä 10 vuotta sitten vaan minkä olen oppinut kantapään kautta.
Olen oppinut lukemaan ja seuraamaan yleisöä tarkalla silmällä esitykseni aikana, mikäli huomaan esimerkiksi sairaskohtauksen yleisössä on toimittava heti ja ennen kaikkea tiedettävä miten seuraavaksi tulisi toimia. Tämä vastuullisuus ja sitoutuminen turvallisuuteen ovat välttämättömiä, jotta voin keikkailla ammattiesiintyjänä ja yleisö voi nauttia esityksestä huoletta.
Loppuvuoden pikkujoulukausi on erityisen kiireistä aikaa, jolloin kysyntä on korkeimmillaan ja hinnat nousevat vastaavasti. Useat pikkujoulukauden viikonloput varataan jopa vuotta ennen keikkaa, mikä lisää hintapainetta. Vastaavasti alkuvuosi on hiljaisempaa aikaa, jolloin kysyntä on alhaisempi ja taikurin voi saada edullisempaan hintaan.
Mikäli olet tiukemmalla budjetilla liikkeellä, suosittelen (jos vain mahdollista) järjestämään juhlat alkuvuodesta niin säästät siivun esiintyjän hinnan lisäksi myös mahdollisesti muissa palveluissa kuten catering ja juhlatila.
Juhlapaikan sijainti vaikuttaa suoraan taikurin hintaan, sillä matkakustannukset lisääntyvät etäisyyden kasvaessa. Mitä kauempana taikurin kotipaikkakunnasta juhlat järjestetään, sitä korkeampi hinta on. Matkustaminen näkyy suoraan hinnassa ja niihin kuuluu mm. polttoainekulut, mahdolliset majoituskulut ja ajankäyttö matkustamiseen.
Taikuriesityksen hinta sisältää myös kaikki muut yrittäjyyteen liittyvät kulut, jotka ovat välttämättömiä toiminnan ylläpitämiseksi. Näitä kuluja ovat:
Kun maksat ammattiesiintyjän työstä, maksat paitsi esityksen kestosta, myös kaikesta taustatyöstä ja valmistautumisesta, jotka tekevät esityksestä ainutlaatuisen ja ikimuistoisen.
Ota yhteyttä alla olevan yhteydenottolomakkeen kautta ja kerro kuinka voin olla avuksi.
Poskiparta Entertainment Oy
Turku, Finland
3314584-7